Ymmärsin

Huh, nyt pikainen 5 minuutin päivitys elämääni.

Ymmärsin olevani lähes perfektionisti.

Miten?

En halua aloittaa mitään hommaa, jos en ole varma, että voin tehdä sen täydellisesti.
Siitä syystä en halua aloittaa lukemaan matematiikan kokeeseen, koska en kuitenkaan
a) saisi luettua koko aluetta läpi
b) ymmärtäisi kaikkea
Siksi en jaksa edes aloittaa.

Symboliikkaa

Heräsin

Miksi menneisyydestä on niin vaikeaa päästää irti?

Luin juuri runoja yläasteelta. Niissä oli tunnetta, niissä oli
elämän tuskaa. En voinut lukea loppuun. Samat tunnetilat velloivat
jälleen sisälläni.

Olinko tosiaan käynyt läpi tuon kaiken? Olinko tosiaan ajatellut noin
jo tuossa iässä?

En ole kirjoitellut runoja aikoihin. Ehkä minun pitäisi. Ne paljastavat niin paljon
paljastamatta kuitenkaan liikaa.

Tämä  päivä on valunut hukkaan. Olen surkutellut omassa surkeudessani ja
vellonut laiskuudessani. Tämä päivä ei kuitenkaan vielä ole ohi!

Mikä minut sai hyvälle tuulelle, kun olin yläasteella?
Ystävät.
Tuntemattomien hyväksyvät hymyt.
Lujat kättenpuristukset.
Silmiin katsominen.
Aikuiset ihmiset.

Mikä saa minut hyvälle tuulelle nykyisin?
Täysin samat asiat.

Menneisyyden minä olen minä. Nykyäänkin.

Menneisyys on meissä mukana. Sitä saa ajatella. Sitä pitää käsitellä.
Mutta tulevaisuutta pitää odottaa hyvillä mielin.

Hengitän

Ihmisten itselleen luoma ainainen kiire ärsyttää.

Olen huomannut, että itsekin luon itselleni stressiä- aivan tyhjästä!
Jätän tekemättä asioita nyt, kunnes ne kasaantuvat yhdelle illalle.

Miksi?

Uskonpa, että elämme nykyään jatkuvassa pienessä stressitilassa.
Ovathan musiikkivideotkin muuttuneet sitten... 80-luvun. Nyt kaiken
pitää tulla nopeasti, heti, nyt.

Pieni paljastus tähän väliin: en ole koskaan omistanut mikroaaltouunia.
Ja ei, se ei ole aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia elämäni aikana.

Ai mitenkö teen popkornia? No kattilassa tietysti!

Sänkyni odottaa sijaamattomana seuraavaa yötä kanssani,
sillä aamulla pitää lähteä kiireenvilkkaa tekemään asioita,
jotka oikeastaan jäävätkin tekemättä.

Mutta! Lakkasin kynteni punaisella,
saavutus sinänsä!

Huominen päivä tulee olemaan pitkä,
vaan uskon, että se on yhtä pitkä kaikilla muillakin
ihmisillä ympäri maailmaa!

Ps. Miksi en osaa olla vihainen?

Hiljennyin

Kirjojen lukeminen on taitolaji. Oikeastaan, tavalliselle kiireiselle nuorelle

naiselle/miehelle pitäisi antaa jonkinlainen palkinto jokaisesta lukemastaan kirjasta. Miksikö?

1) Jos aloittaa kirjan lukemisen, on siihen varattava ainakin yksi kokonainen
päivä. Mikä onkaan sen ärsyttävämpää kuin kolmekymmentä aloitettua kirjaa
pinossa sängyn vieressä. Ja sitten kun pitäisi vielä muistaa, mitä kussakin on
tapahtunut.

2) Kirjoja lukiessa täytyy ympäristön olla yleisesti ottaen rauhallinen.
Ei tietenkään koske kaikkia; ihmiset häiriintyvät hyvin erilaisissa olosuhteissa.
Kuitenkin (olettaen että lukija oikeasti haluaa saada kirjasta kaiken irti) olisi

parasta, jos kirjaa lukisi yksikseen.

3) Kaikista pahinta on, että on lukenut ainakin kymmenen sivua eteenpäin, kunnes

havahtuu siihen, ettei ole ymmärtänyt tekstiä lainkaan, vaan ajatellut pelkästään
omia juttujaan.

Olen hyvin herkkä ihminen. Kirjojen loppukohtauksissa olen mieluummin

omassa rauhassani, koska luultavasti en voi estää tunnepurkauksia.

Viimeisin tunnepurkaus: Alexandre Dumas - Kamelianainen.
Tämänhetkinen tunnepurkaus: Curtis Sittenfeld - Unelmieni mies.

Hämmentävää. Minulla ei ole juuri nyt mitään muuta tähdellistä sanottavaa.

Pysykää lujina! Yrittäkää lukea ainakin yksi kirja ennen ensikesän

helteitä!

Pysähdyin

Jokin kummallinen mielijohde sai minut kirjoittamaan tänne. Se mielijohde on
kolkutellut mielessäni jo useamman päivän ajan. Joten lasketaanko sitä enää mielijohteeksi?
Onko se ennemminkin mielihalu?

En tiedä, johtuiko se kahvista, jonka join aivan liian myöhään illalla.
En tiedä, johtuiko se järkkyneestä mielenrauhastani.
En tiedä, johtuiko se kylpyhuoneremontista, joka ei anna sijaa nukkua aamulla puoleen päivään asti.

Mitään ei voi tietää varmasti, sanoi joku viisas filosofi aikoinaan.

Nykyisin on toisin. Tämän blogin kirjoittaja ei ole viisas filosofi. Kirjoittaja on riutunut nuori nainen.

Ensimmäiseksi ajattelin kirjoittaa luottamuksesta.
Luottamusta on niin kauan, kunnes se menetetään. Niin olen menetellyt näihin päiviin asti. Luottanut ja sitten pettynyt ihmiseen.

Mutta tänään järkytyin. Hyvä ystäväni, miespuoleinen, oli jakanut maailmalle tietoja minusta. (Salaisia tietoja,
joista olin uskoutunut vain ja ainoastaan hänelle.) Valehdellut päin ... korvaa, sillä se tapahtui puhelimessa. Ja nyt hän jäi kiinni. Kuvainnollisesti housut kintuissa.

Luottamusta ei rakenneta yhdessä yössä takaisin.
Vieläkin odotan anteeksipyyntöviestiä, joka tuskin ehtii tänään perille asti. Mutta
toivottavasti anteeksipyyntö risteilee tämän ihmisen mielessä koko tämän yön.

En ole aikoihin ollut näin täynnä raivoa.
Riidoissa ei saisi mennä nukkumaan.
Vilkaisen vielä puhelintani.
Turhaan.
Eivät miehet pyytele anteeksi tekosiaan.

Murheellinen blogin aloitus.
Huomenna aijon piristyä. Huomenna!

Lopetan laiskottelunkin aina samana päivänä; huomenna.

Hyvää yötä rakkahat lukijani. Vaikka nyt olisikin päivä.