Hiljennyin

Kirjojen lukeminen on taitolaji. Oikeastaan, tavalliselle kiireiselle nuorelle

naiselle/miehelle pitäisi antaa jonkinlainen palkinto jokaisesta lukemastaan kirjasta. Miksikö?

1) Jos aloittaa kirjan lukemisen, on siihen varattava ainakin yksi kokonainen
päivä. Mikä onkaan sen ärsyttävämpää kuin kolmekymmentä aloitettua kirjaa
pinossa sängyn vieressä. Ja sitten kun pitäisi vielä muistaa, mitä kussakin on
tapahtunut.

2) Kirjoja lukiessa täytyy ympäristön olla yleisesti ottaen rauhallinen.
Ei tietenkään koske kaikkia; ihmiset häiriintyvät hyvin erilaisissa olosuhteissa.
Kuitenkin (olettaen että lukija oikeasti haluaa saada kirjasta kaiken irti) olisi

parasta, jos kirjaa lukisi yksikseen.

3) Kaikista pahinta on, että on lukenut ainakin kymmenen sivua eteenpäin, kunnes

havahtuu siihen, ettei ole ymmärtänyt tekstiä lainkaan, vaan ajatellut pelkästään
omia juttujaan.

Olen hyvin herkkä ihminen. Kirjojen loppukohtauksissa olen mieluummin

omassa rauhassani, koska luultavasti en voi estää tunnepurkauksia.

Viimeisin tunnepurkaus: Alexandre Dumas - Kamelianainen.
Tämänhetkinen tunnepurkaus: Curtis Sittenfeld - Unelmieni mies.

Hämmentävää. Minulla ei ole juuri nyt mitään muuta tähdellistä sanottavaa.

Pysykää lujina! Yrittäkää lukea ainakin yksi kirja ennen ensikesän

helteitä!