Pysähdyin

Jokin kummallinen mielijohde sai minut kirjoittamaan tänne. Se mielijohde on
kolkutellut mielessäni jo useamman päivän ajan. Joten lasketaanko sitä enää mielijohteeksi?
Onko se ennemminkin mielihalu?

En tiedä, johtuiko se kahvista, jonka join aivan liian myöhään illalla.
En tiedä, johtuiko se järkkyneestä mielenrauhastani.
En tiedä, johtuiko se kylpyhuoneremontista, joka ei anna sijaa nukkua aamulla puoleen päivään asti.

Mitään ei voi tietää varmasti, sanoi joku viisas filosofi aikoinaan.

Nykyisin on toisin. Tämän blogin kirjoittaja ei ole viisas filosofi. Kirjoittaja on riutunut nuori nainen.

Ensimmäiseksi ajattelin kirjoittaa luottamuksesta.
Luottamusta on niin kauan, kunnes se menetetään. Niin olen menetellyt näihin päiviin asti. Luottanut ja sitten pettynyt ihmiseen.

Mutta tänään järkytyin. Hyvä ystäväni, miespuoleinen, oli jakanut maailmalle tietoja minusta. (Salaisia tietoja,
joista olin uskoutunut vain ja ainoastaan hänelle.) Valehdellut päin ... korvaa, sillä se tapahtui puhelimessa. Ja nyt hän jäi kiinni. Kuvainnollisesti housut kintuissa.

Luottamusta ei rakenneta yhdessä yössä takaisin.
Vieläkin odotan anteeksipyyntöviestiä, joka tuskin ehtii tänään perille asti. Mutta
toivottavasti anteeksipyyntö risteilee tämän ihmisen mielessä koko tämän yön.

En ole aikoihin ollut näin täynnä raivoa.
Riidoissa ei saisi mennä nukkumaan.
Vilkaisen vielä puhelintani.
Turhaan.
Eivät miehet pyytele anteeksi tekosiaan.

Murheellinen blogin aloitus.
Huomenna aijon piristyä. Huomenna!

Lopetan laiskottelunkin aina samana päivänä; huomenna.

Hyvää yötä rakkahat lukijani. Vaikka nyt olisikin päivä.