Mutta mitä ihmettä minä oikein odotan?
Elämäni lipuu juuri nyt silmieni edestä, en saa siihen otetta. Uskon olevani onnellisempi, kun minulla on jotain enemmän, kuin mitä minulla nyt on. Tämä raastava tunne sai minut tänään kiinni kävellessäni halki lumisen laitakaupungin. Luultavasti meillä kaikilla ihmisillä on jotain sellaista, mitä odottaa. Jotain, mitä odottaa vaikka läpi koko elämänsä. "Huomenna! Huomenna saan sen ja olen onnellinen ja voin aloittaa elämisen."
EI. Et saa sitä tänään, et huomenna etkä ikinä. Odottaminen pitää lopettaa. Elämässä tapahtuu asioita, hyviä ja pahoja. Ne pitää vain elää.
Aion tämän illan jälkeen lopettaa odottamisen. Ainakin siihen asti, kunnes ymmärrän taas olettavani, että elämisen arvo riippuu siitä, mitä minulla on ja etenkin siitä mitä minulla ei ole.
Rakkauskaan ei tule odottamalla. Se tulee elämällä.
Vielä tähän loppuun eräs runo, jonka kirjoitin eräänä kesäisenä päivänä.
Odotan ja odotan
sinua ei vieläkään näy.
Tai sitten istut rannan
toisella puolella,
olemme molemmat niin itsekkäitä
soittaaksemme toisillemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti